keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Legginsit omien mittojen mukaan

Blogit ja nettipalstat tuntuvat olevan täynnä kuvia itse ommelluista legginseistä. En ole kuitenkaan itse koskaan kokeillut tehdä moisia, sillä en niitä myöskään housujen roolissa käytä. Suomen talvi kuitenkin oli lämpötiloineen sitä mieltä, että kaikenmoiset pitkät kalsarit ovat tarpeen, joten pitihän se sitten kokeilla tätäkin :)

Pehemiän syksyn ihanat merinovillat ovat odottaneet vuoroaan, mutta nyt päätin, että merinovillaiset legginsit olisivat omiaan talven ulkoiluihin. Tämä söpö merinovillakuosi on nimeltään Rakkauskirje.

Kangas on siis valittuna, mutta mistä kaava? Valmiskaavat ovat usein huonosti istuvia, standardipituutta lyhyempi kun olen. ;) Netin syövereistä löytyi kuitenkin ratkaisu tähänkin ongelmaan. Mallikelpoisen blogissa on nimittäin erinomaiset ohjeet leggarikaavan piirtämiseen omien mittojen mukaan. Koskaan en ole tyhjästä kaavaa piirtänyt, mutta pitihän sitäkin kokeilla.

Ohjeiden mukaan piirtelin 0-väljyydellä kaavat. Ajattelin, että tuosta hieman leikkausvaiheessa muokkaillessa saan kaavasta sopivan sitten kohtuuvaivalla eri materiaaleille. Toki fiksuinta olisi varmasti piirtää kaava huolella jokaiselle materiaalille sopivaksi, mutta harkitaan sitä sitten myöhemmin ;) Tuota 0-väljyyden kaavaa sitten leikatessa kaventelin niin, että lopputulos olisi suunnilleen -4 -väljyyden luokkaa.

Ja lopputulos on, uskokaa tai älkää, täydellisesti istuvat legginsit! Huippua, olen niin tyytyväinen suoritukseeni. Eipä tarvitse enää hukata kangasta liian pitkien tai huonosti istuvien kaavojen mukaan leikellessä, vaan saa kerralla sopivat. Tällä kaavalla pitää kyllä joskus testata farkkuja tai vastaaviakin.

Fiksumpi olisi tietenkin ensin tehnyt testiversion jostain edullisemmasta kankaasta, mutta testiversiot on kärsivällisempien puuhaa. Onneksi tämä kaavanpiirtelykokeilu oli kuitenkin erittäin onnistunut, joten uskallan kokeilla jatkossakin.

Ohjeet legginsien kaavan piirtämiseen löytyvät täältä

.

6 kommenttia:

  1. Hienot! Hyvä että ohjeestani oli apua.

    VastaaPoista
  2. Moikka! Mahtaisiko sulla olla tallessa tai muuten muistissa ohjetta kaavan piirtämiseen? Mallikelpoisen blogi on näköjään poistettu, enkä pääse ohjeisiin käsiksi :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulla kyllä valitettavasti ole piirtämisohjetta tallessa tai muistissa :/ Mutta toivottavasti löydät kivan leggarikaavan muualta :)

      Poista