Näytetään tekstit, joissa on tunniste trikoo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste trikoo. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. elokuuta 2017

Pattern testing for Annelaine Patterns: Feather dress

Pääsin jo keväällä testaamaan Annelaine Patternsin uutta Feather dress -kaavaa. Kuvien julkaiseminen on jäänyt, mutta tässä nämä vihdoin tulevat. Kyseessä on siis pikkutyttöjen mekkokaava, joka on saatavilla alkaen koosta 9kk aina kuusivuotiaan kokoon saakka. Nämä omat mekkoni on ommeltu kolmevuotiaan koossa ja koko vastaa kyllä mielestäni hyvin kuvausta, sillä tämä meidän kolmevuotias neiti on hieman pieni ikäisekseen.

Kaavassa on vaihtoehdot sekä eri pituisille hihoille että hihattomille versioille. Lisäksi mekkoon voi halutessaan laittaa taskut ja/tai vyötärökuminauhan. Kaavan mukana tulee yksityiskohtainen ompelututoriaali kuvineen päivineen, joten mekko on tehtävissä oleva myös aloittejalle. Kaavan löytää täältä.

Kankaana tässä mekossa on Jyväskylän kangaskaupan Olaf-trikoo, johon lapsi tietenkin ihastui oikopäätä. Itse olisin saattanut valita jonkin muun kankaan, mutta minkäs teet ;)








Vilautan myös ensimmäisen kaavavedoksen perusteella ommellun mekon kuvat, vaikka ne melko huonolaatuisia ovatkin. Tämä mekko on myös ommeltu koossa 3T, mutta kankaana on trikoon sijaan Ohlssons Tygerin bambicollege. Taskupusseissa puolestaan on kankaana harmaavalkoraitainen trikoo, joka on muistaakseni peräisin Majapuulta.






Lisäksi tein samalla kaavalla vielä neidille päiväunimekon tarhaan, kun edellinen alkoi olla aika pieni. Päikkäriasuhan ei toki voi olla mikä tahansa yöpuku, vaan sen on oltava päiväkäyttöön soveltuva, väittää kolmevuotias. Lisäksi kankaan oli oltava tismalleen sama kuin edellisessä mekossa, värin sentään sai vaihtaa :) Tämä päikkärimekkonen on ommeltu ilman vyötärökuminauhaa PaaPiin Siiri ja Myyry -trikoosta. Takahelma on lisäksi kaavasta poiketen suora, eikä kaarrettu.Tämä uniasu pakataankin taas reppuun mukaan, kun tarha-arki huomenna kesäloman jäljiltä taas jatkuu.

Mekkokaava on mielestäni oikein kiva peruskaava, josta on helppo muokata mekkoja sekä arkeen tai juhlaan. Varmasti näitä tulee itsekin taas tehtailtua lisää, kunhan syksy on tästä saatu kunnolla polkaistua käyntiin. Vielähän saa haaveilla kesävaatteista ja -keleistä, eikö? :)



keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Lahjaompeluksia

Rikotaan nyt pitkä blogihiljaisuus pläjäyksellä lahjaompeluksia. Kaikki näistä ovat luottokaavoilla tehtyjä, joten ompelu oli helppoa ja sujuvaa. Nämä setit lähtivät kahdelle nuorelle miehelle. Housut ovat koko 62 cm ja kaava on nimeltään Straight stripes, joka löytyy Ottobren numerosta 4/2014 (kaava nro 5). 


Pipot ja kuolalaput ovat myös Ottobren kaavoilla tehdyt. Näiden kaavat ovat Spring wind -pipo ja -huivi lehdestä 1/2016 (kaava nro 9) ja koko on 42 cm. Pipon kaava on mielestäni jotenkin hassun söpö solmuineen päivineen, pieni lisäjuttu muuten aika peruspipoon. Sekä housut että pipo-huivisetit tein tällä kertaa itselleni uusilla kaavoilla ja molempia voin kyllä lämpimästi suositella :)

Kankaana näissä seteissä on tietenkin Noshin tutut norsut. Vihreässä setissä on taustakankaana joku kaapista löytynyt sinivalkoraitainen trikoo, kun taas turkoosin huivin taustakangas on PaaPiin Siiri ja Myyry. Molemmissa huiveissa on kiinnityksenä nepparit, jotka ovat peräisin Käpyseltä.


Nämä seuraavat mekot puolestaan on tehty yhdellä ehdottomista lempikaavoistani, nimittäin Ottobren Speedy Girl (kaava nro 1, 3/2013). Pinkki Linnea-kangas on PaaPiin trikoota ja siinä olen pidentänyt hieman kaavaa, kuten kuvastakin näkyy.


Punainen mekko puolestaan on Metsolan joustocollegesta tehty. Kerrassaan loistava ja simppeli kaava, johon pääntien ja hihansuiden rypytykset tuovat pienen lisänsä. Mekko menee kesäkäytön lisäksi myös hyvin sukkisten ja pitkähihaisen paidan kanssa, sekä jopa tuninkamitassa, kun lapsi on jo vähän kasvanut mekosta ohi. Siksi mekot ovatkin kerrassaan loistavia pikkutytön vaatekappaleita!


Lopuksi vielä yksi simppeli liivimekko, jossa kankaana on PaaPiin Siiri ja Myyry -trikoo persikansävyisenä. Tässä mekossa on kaavana  Suuri Käsityö –lehden numerosta 8/2014 liivihameen kaava(kaava nro 18). Ottobren kaavoihin verrattuna pitää sanoa, että kyseinen malli on aika kapea ja pitkä, joten se kannattaa ottaa huomioon tätä kaavaa käyttäessä.


tiistai 23. elokuuta 2016

Haasteompelus

Osallistuin viikonloppuna ompeluryhmän haasteeseen, jossa piti ommella yllärikankaasta jotakin. Koot.fi:n toimittamasta kangaspaketistani paljastui pala pinkkiä resoria sekä raportti mustapohjaista kukkakangasta. Kuosi on kaunis, mutta en nähnyt sitä omana vaatteenani. Siispä siitä syntyi yöpaita pikkuneidille. Ja kuten kuvista ehkä näkee, saaja ainakin oli innoissaan :)




Kaavana yöpaidassa on Ottobren koon 80 cm Speedy girl (kaava nro 1, 3/2013) reippaasti muokattuna. Käytännössä tein yöpaidasta niin pitkän, kuin mihin kangas riitti. Yöpaita kun voi mielestäni olla vähän reilukin näin alkuun, meneepähän käytössä pidempään.

Tämä kaava on yksi lemppareistani ja näitä mekkosia on ollut oman tytön kaapissa useampia ja lahjaksikin niitä on lähtenyt. Tässä yöpaidassa hihat tosin ovat alkuperäiskaavaa pidemmät.







keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Maksimekko

Kesäni on ollut surun hallitsema, eikä energiaa blogin päivittämiselle ole löytynyt. Ompeluksia on kuitenkin syntynyt tasaiseen tahtiin ja yritän niitä saada vähitellen myös tänne esille.




Olen pitkään hionut optimaalista maksimekkokaavaa ja nyt aletaan olla jo lähellä. Mekon yläosa on sovellettu Ottobren CW 303 -toppikaavan pohjalta (u-kaula-aukkoinen versio), mutta muuten kaava on oma. Mekko on kokoa 34.

Kankaana mekossa on Noshin navy-vaaleanpunainen maksiraitatrikoo. Ihanan laadukas ja ryhdikäs kangas, kuten Noshin omat yleensä ovat. Tästä mekosta tuli ehdottomasti yksi suosikeista.



sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Yllärikankaan matka vaatteeksi


Olen ollut aika innokas osallistumaan kaikenlaisiin ompeluhaasteisiin. Alkusyksyllä lähdinkin innolla mukaan, kun ompeluryhmällemme teetettiin oma kangas, jonka näkisi ensimmäisen kerran vasta, kun se postilaatikkoon kolahtaa. Kankaan saapumisessa tehtaalta kestikin huomattavasti oletettua pidempään, mutta ennen joulua palat vihdoin ehtivät perille saakka. Paketin avatessani olin aika lailla yllättynyt ja nyt on ikäväkseni pakko sanoa, että en positiivisella tavalla. Kankaan sävyistä liila ja persikka kuuluvat inhokkeihini ja lisäksi kankaassa oli mielestäni aivan liikaa kaikkea erityylistä kohtaa. Kuosi on niin kaukana omasta tyylistäni kuin olla ja voi, eikä minulla ollut mitään ideaa kankaan suhteen.


Vähitellen taitavien kanssaompelijoiden tuotosten kuvia alkoi putkahdella esiin. Joukossa oli ihan nättejä ja kantajilleen sopivia asuja, mutta kangas ei edelleenkään miellyttänyt omaa silmää yhtään sen enempää kuin aiemminkaan. Huokailin sen ääressä viikkotolkulla, mutta inspiraatio ei vain ottanut iskeäkseen. Eräänä iltana kun kangasta kotona levittelin ties kuinka monetta kertaa kutsuin miehenkin neuvonpitoon. Kysyin vinkkiä, mitä ihmettä tästä kankaanpalasta oikein tekisin. Mies katsahti kangasta ja totesi heti, että sehän on ihan Miami Vice –tyylinen, hänpä haluaakin siitä t-paidan itselleen. Ilahduin tietenkin ideasta. Minun ei tarvitsisi väkisin vääntää itselleni kankaasta jotakin vaatekappaletta, jota en kuitenkaan koskaan käyttäisi. Samalla otin haasteekseni sopivan t-paitakaavan piirtämisen miehelle. 

T-paita on siis kaavoitettu miehen lempipaidan mukaan ja paita on suunnilleen kokoa L. Paidassa ei ole mukana lisäkankaita, vaan koko luomus on yllärikangasta itseään. Resoria lukuunottamatta toki, joka on Selian valikoimasta peräisin.


Miehen paita vei kangasta ihanan reilusti, joten kovin paljoa ei jäänyt jäljelle tuhlattavaksi. Tein itselleni kankaan ruksiosiosta tuubihuivin juoksulenkeille. Lisäksi kaappiin jäi vielä pieni pala liilaa kohtaa, johon yritän mallailla lapsen leggarikaavaa, kunhan aika antaa myöden. Loppu hyvin kaikki hyvin siis, mies sai paitansa (joka muuten istuu sanoisinko loistavasti!) ja minä pääsin kankaasta eroon ja sain haasteompelun suoritettua kunnialla annetussa ajassa.

Pakko muuten loppuun vielä hehkuttaa arpaonneani. Osallistuin taannoin Majapuun Facebook-sivuilla arvontaan ja, kuvitelkaa, voitin! Ja palkinto ei olisi mitenkään voinut olla parempi. Sain nimittäin 100 euron lahjakortin heidän nettikauppaansa. Ja kaupastahan kotiutui aimo annos kangasta ja muuta tilpehööriä, ihanaa! Vielä kun jostakin voisi voittaa lisätunteja vuorokauteen... Vinkkaa ihmeessä, jos sellaiseen arvontaan törmäät! :)



keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Pattern testing for Fresh Stitch Patterns: Leggings

Scroll down for English

Jatkoin kaavatestausharrastustani myös loppuvuoden kiireiden keskellä näiden taaperon legginsien parissa. Kaava on Fresh Stitch Patternsin ja löytyy täältä. Heidän leggarikaavansa on ollut myynnissä jo pitkään, mutta nyt sen mitoitusta hieman muutettiin. 

Ompelin legginsit koossa 12-18kk (vastannee noin kokoa 80 cm). Kankaana käytin PaaPiin viime vuotista Siirin ja Myyryn joulutrikoota. Legginsit syntyivät helposti ja ongelmitta ja istuvat käyttäjälleen poikkeuksellisen hyvin. Testasin samalla myös kumpparin kiinnittämistä suoraan vyötärölle kuminauhakujan sijaan. Suunnittelijalla on selkeä YouTube-video aiheesta, jonka avulla homma sujui hetkessä ja ilman sen suurempaa päänvaivaa. Todella näppärä tyyli, kunhan mittaa oikean kumpparin pituuden huolellisesti ennakkoon. Purkaminen nimittäin on huomattavasti hitaampaa kuin kuminauhakujan kanssa.



I recently tested a leggings pattern from Fresh Stitch Patterns, which can be purchased here. The pattern has actually been sold for a while now, but it was now updated and I got to test the new version of the pattern before its release.

These leggings are in size 12-18M. The fabric is Siiri and Myyry's Christmas jersey from Finnish company PaaPii. The leggings were a fast sew and fit the user exceptionally well.I also tested sewing the elastic band directly onto the waist of the leggings. The designer provides an YouTube video on this, which was really helpful. The method is very convinient, as long as you measure the correct length of the elastic band carefully, since unpicking would be rather time-consuming (and nerve-racking, of course).

All in all, a very nice pattern with a clear and detailed tutorial :)


* Pattern received from Fresh Stitch Patterns.



sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Terveiset kesästä

Pakenimme hetkeksi pimeyttä kesäkeleihin. Mukaan matkalaukkuun pääsi myös monenlaisia itse ommeltuja vaatteita, joista esittelyyn pääsevät lempparini, eli lettikuosiset vermeet. Tein Vimman lettikankaasta itselleni perustopin Ottobren Creative Workshop 303 -kaavalla koossa 34. Kaavahan on ollut pitkään loppuunmyyty, mutta piirsin omani tässä taannoin lainakaavasta (kiitos Satu!). Ja aika kiva peruskaavahan tämä on, pakko myöntää. Näitä toppeja syntyy varmasti jatkossa vielä lisääkin.

Neidille puolestaan tein leteistä legginsit, sillä joka tytöllähän sellaiset on oltava. Nämä on Ottobren Ruusunpuna-kaavalla (Ottobre 6/2012, kaava nro 8) koossa 80 cm. Pituudessa riittää hyvin kasvunvaraa, joten toivottavasti käyttöikää on pitkään.

Jospa näillä auringonsäteillä nyt selvitään pahimman pimeyden yli :)













sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Pattern testing for Peek-A-Boo: City Chic Top

Scroll down for English

Kaiken syyskiireen keskellä tajusin unohtaneeni kokonaan esitellä Peek-A-Boolle muutama viikko sitten testaamani paitakaavan nimeltä City Chic Top. Kaava on siis melko perinteinen paitakaava, mutta kaulus on hieman erilainen. Pienellä muutoksella peruspaitaan saakin nopeasti uuden ilmeen, kannattaa kokeilla.


Käytin kauluksen kankaana Vimman mustavalkoista lettitrikoota. Paitakangas puolestaan on mustaa Jyväskylän kangaskaupan talvitrikoota. Paitani on ommeltu mittojeni mukaan valitussa koossa XXS. Mielestäni tämä yksilö on kuitenkin vähän turhan tiukka, uskoisin seuraavan koon istuvan minulle paremmin.

Kaava on saatavilla koossa XXS-XXXL ja sitä voi käydä kurkkaamassa täällä.




I realized that I completely forgot to introduce Peek-A-Boo pattern City Chic Top, which I reviewed a while ago. So here it is! City Chic is a basic top pattern with a little twist, namely the draped neckline. With this little detail a basic top gets a whole new look, and by adjusting the neckline according to your preferences you can ensure that it flatters your body shape the best possible way :)

My top is sewn is size XXS, which is in my opinion a bit too snug. I'll try sizing up for the next one I'll sew, but I really like the style of this pattern. Plus it was a fast and easy sew.

The pattern is available in sizes XXS to XXXL and can be accessed here.


lauantai 7. marraskuuta 2015

Terveisiä indigovärjäyskurssilta

En ole värjännyt kankaita muistaakseni sitten ala-asteen perunapainantakokeilujen. Innostuin kuitenkin ilmoittautumaan mukaan paikallisen kansalaisopiston indigovärjäyskurssille. Kurssi järjestettiin yhden viikonlopun aikana siten, että perjantai-iltana valmistelimme kankaat ja muut värjättävät materiaalit ja lauantaipäivä käytettiin itse värjäyspuuhaan.




Minulla ei ollut kurssin suhteen sen suurempia tavoitteita, halusin vain kokeilla eri tyylisiä värjäysmenetelmiä ja katsoa, mitä niillä saa aikaiseksi. Ja mikäs sen parempaa kuin saada toteuttaa nuo kokeilut jonkun muun keittiössä ;)

Väriliemen ainesosien punnitseminen oli pikkutarkkaa puuhaa, joka tehtiin myös valmiiksi jo perjantaina kankaiden valmistelun ohessa. Itse testasin aika montaa erityylistä tekniikkaa kankaanpalasteni kanssa. Kieputtelin kankaita kierteille ja tein niistä kääröjä ja kasoja kuminauhojen ja narujen avulla. Kärsivällisemmät sielut esimerkiksi myös ompelivat kankaisiinsa kuvioita ennen värjäystä. Kun langat sitten värjäyksen jälkeen ratkottiin pois jäivät nuo kuviot vaaleammiksi kuin muu kangas. hienoja luomuksia, mutta niitä varten minun pitää kyllä vielä hieman etsiä kärsivällisyyttäni ;)






Lisäksi kokeilin myös kankaan kuviointia vehnäjauhopuuron avulla. Vehnäjauhosta ja vedestä siis keiteltiin puuro, jota levitettiin kankaalle halutulla tavalla. Kangas jätettiin kuivamaan yöksi ja värjättiin kuivuneine jauhoineen päivineen. Värjäyksen jälkeen jauho pestiin pois. Kangas jäi siis värjääntymättä tai värjääntyi vähemmän noista jauhotetuista kohdista. Ihan mielenkiintoinen ja helppo tekniikka! 






Väriliemen valmistus oli pikkutarkkaa puuhaa lämpötilan mittailuineen ja sekoitteluineen. Itse värjäys puolestaan oli helppoa. Kankaita ja muita materiaaleja vain laitettiin liemeen värjääntymään noin kymmeneksi minuutiksi kerrallaan. Tummemman värisävyn saamiseksi saman kankaan voi värjätä useampaan otteeseen. Myös sidontoja voi muuttaa värjäyskertojen välissä monipuolisemman lopputuloksen aikaansaamiseksi. Lopuksi kankaat huuhdottiin etikkavedessä ja myöhemmin pestiin vielä kotona pesukoneessa.






Onnistuneeseen väriliemeen muodostuu öljyisen näköinen pinta.


Testasin erilaisten kankaiden käyttäytymistä värjäyksessä. Värjäsin sekä joustavia trikoita ja collegeja että esimerkiksi pellavaa. Muistin myös heittää sekaan pari resorinpätkää, jotta minulla on mätsäävät resorit valmiina vaateompeluksia varten. Valtaosa kankaanpaloista on Eurokankaan palalaarista peräisin, mutta osan kaivoin myös kaappieni perukoilta. 

Kankaiden lisäksi värjäsin myös hieman lankaa sekä erään vanhan tahraisen valkoisen neuleen. Käyttämässämme indigoerässä oli todella paljon väriä, joten olisin saanut vieläkin enemmän materiaalia värjättyä omalla liemelläni. Mutta eiköhän tässä nyt ole materiaalia vähäksi aikaa,... Katsotaan mitä näistä mahtaa syntyä, kun ehdin käydä niihin käsiksi :)




sunnuntai 25. lokakuuta 2015

KCW Little presents

Scroll down for English



Tällä kertaa ajattelin esitellä lyhyesti muutaman viimeaikaisen lahjaompeluksen. Nämä ovat kaikki ihan simppeleitä käyttövaatteita arkeen, ja myös helppoja ja nopeita ommeltavia. Seitsemän vuoden kunnioitettavan iän saavuttanut kummipoikamme sai (kaupasta peräisin olevien lahjusten lisäksi) ihan perinteisen trikoopaidan kouluvaatteeksi. Kaavana paidassa on Ottobren Raide-trikoopaita (6/2012, kaava nro 16). Tein kaavan isoimman koon, eli 128 cm hieman pidennettynä ja lisäsin hihansuihin resorit. Paidan kangas on Pehemiältä kotiutunut Leena Rengon Robokopla. Poikien kankaista en juuri mitään tiedä, mutta tämä ainakin vaikutti menevän täydestä seitsemänvuotiaalle. Pääntie ja hihansuut on viimeistelty mustalla resorilla, jonka alkuperästä ei ole mitään muistikuvaa.

Ruokailuessun puolestaan ompelin lahjaksi syömistreenit aloittaneelle neidille. Kaava löytyy netin syövereistä täältä. Essun materiaalina on pul-kangas, joka on muistaakseni Royal-kestoilta peräisin. Resori puolestaan on Tyyne-Esterin valikoimista ja kanttinauha paikallisen putiikin hyllystä. Ompelin jo aiemmin omalle neidille vastaavan ruokailuessun, niitä kuvia ja tarkempaa essuompeluinfoa löytyy täältä.





Viimeiseksi ajattelin vielä vilauttaa vauvan pöksyt, jotka ompelin jo vähän aikaa sitten ompeluryhmämme jäsenelle kerättyyn äitiyspakkaukseen. Nämä ovat siis aivan simppelit peruspöksyt unisex-hengessä. Kaavana näissä on yksi lemppareistani, Ottobren Summer Sea (3/2013, kaava nro 4). Housut on ommeltu koossa 62 cm. Vastaavia on tullut ommeltua meidän neidille jo useammat. Pöksyjen kangas on Stenzon valkoharmaata miniraitaa Majapuulta ja resori puolestaan on Metsolan sävyä vaalein graffiti harmaa.

Toivottavasti olette ehtineet ihailla muidenkin luomuksia Kid's Clothes Weekin aikana :)

P.S. Edellisen postaukseni mekko ja leggarit päätyivät KCW:n blogipostaukseen :) Voit käydä vilkaisemassa sen täällä.




Kid's Clothes Week is coming to an end and it's time to reveal my latest projects. These are all simple and easy sews and are sewn as gifts. First, my seven-year-old godson got a robot shirt for his birthday. The pattern is from Ottobre 6/2012, pattern no 128 cm. The shirt in sewn in a lengthened size 128 cm. The print is called Robokopla and it's designed by Leena Renko. 

One dear little miss got a dining apron for her food adventures. The apron is sewn using an online pattern (you can find it here). The fabric is pul, which is a great choice for this purpose.

Finally, I wanted to show you baby baggies that I sew a while ago to a member of our sewing community. The pattern I used is Ottobre's Summer Sea (3/2013, pattern no 4), which is one of my favorites. These are sewn in size 62 cm using Stenzo's ministripe jersey.

Hope you enjoyed the KCW!


I was featured on KCW // october 2015

torstai 22. lokakuuta 2015

KCW Everyday wear

Scroll down for English

Kuten aiemmin mainitsinkin, neidin vaatekaapissa on puutetta lähinnä arkivaatteista. Tähän tilaukseen ompelin hänelle pitkähihaisen mekon ja legginsit mintun sävyissä. Olen nyt jotenkin tykästynyt minttuun tällä hetkellä, vaihtelu virkistää ikuisen vaaleanpunaisen sijaan.




Kaavat ovat tuttuun tapaan Ottobresta. Mekko on tehty Busy forest -tunikan (4/2015, kaava nro 13) pidennetyllä kaavalla. Mekko on kokoa 86 cm, joka oli pienin kyseisestä kaavasta tarjolla ollut vaihtoehto. Kaavasta poiketen muokkasin hieman laskosta, sillä ohjeen mukaisella laskostustyylillä etukappaleen pingviinin pää olisi jäänyt peittoon. Leggisit puolestaan on ommeltu jo aiemmin hyväksi havaitsemallani Ruusunpuna-kaavalla (Ottobre 6/2012, kaava nro 8) koossa 80 cm.

Mekon kangas on Viljamin Puodin Hattarakekkerit-trikoota ja pääntie on kantattu myöskin Viljamin puodista peräisin olevalla mintulla resorilla. Leggisit puolestaan ovat Noshin uutta vinoraitatrikoota. 

Tästä tuli kiva setti, mutta kasvunvaraa on jälleen tosi paljon, varsinkin mekossa. Koskahan sitä oppisi tekemään reilusti pienempiä kokoja kuin mitä ostovaatteissa on käytössä.




My little girl's closet seemed to miss some everyday wear, so that's what I sewed for her. This is a simple dress and leggings set and I really like how it turned out. Little different from the same old baby pink color that I most often tend to sew for her.

Patterns are from Ottobre, the dress is pattern no 13, 4/2015 and leggings pattern no 8, 6/2012. The fabrics are from Finnish designers, the dress fabric from Viljamin Puoti and the stripey leggings jersey from Nosh. 

In my opinion, this set turned out quite cute :) 
 






sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Pattern testing for Peek-A-Boo: Milan drape neck top

Scroll down for English :)

Olen pitkään etsinyt täydellistä paitakaavaa itselleni, mutta kaikissa tuntuu olevan joku muokkaamista vaativa kohta. Minulle tarjoutui ilokseni mahdollisuus testata Peek-A-Boon paita- ja mekkokaavaa nimeltä Milan, joten suosikkikaavan etsinnän merkeissä olihan testiin ryhdyttävä. 

Kaava on tarjolla koossa XXS-XXXL ja siinä on siis sekä mekko- että paitavaihtoehto. Myös hihojen suhteen on erilaisia toteutusvaihtoehtoja. Itse kuitenkin palelen aina, joten halusin ehdottomasti omaan paitaani täyspitkät hihat. Paita on takaa hieman pidempi kuin edestä ja helma on hieman kaareva.




Kaavassa on siis pieni putouspääntie, joka ei minun kangasvalinnallani tosin kuvista varmasti hirveän hyvin erotu. Kaavan testiversion jälkeen putousta myös hieman suurennettiin, kuten myös pienten kokojen mitoitusta, jossa oli käynyt pieni heitto kaavan käsittelyvaiheessa. Mutta mahtui tämäkin versio päälle, joten ei hätää ;) Paita on siis ommeltu koossa XXS.

Olen tykännyt käyttää kaavatestausompeluissani suomalaisten suunnittelijoiden kankaita, eikä tämäkään kerta ole poikkeus. Paidan kankaaksi valikoituikin PaaPiin mustavalkoinen luomutrikoo Pebbles, joka oli juuri sopivan hillitty itselleni arkikäyttöä ajatellen. Kuosi on myös helppo yhdistää esimerkiksi yksivärisen neuletakin tai bleiserin kanssa.

Kaavan lopullinen versio on itse asiassa todella hyvä minulle, joten taidanpa luvata, että tällä kaavalla ommeltuja paitoja tulette näkemään jatkossakin. Ja pitänee se mekkoversiokin jossakin välissä korkata, kunhan selätän tämän sinnikkään syysflunssan.

Peek-A-Boon kaavoja voi käydä ihailemassa täällä.

P.S. Kiinnostuneille tiedoksi, että kaavasta on saatavilla myös äitiysversio :)





I got the chance to test Peek-A-Boo's Milan drape neck top and dress pattern. This was an excellent opportunity for me, since finding a top pattern that would fit with no adjustments has been challenging, to say the least.

The pattern comes in sizes XXS to XXXL and has a top and dress option. It is offered in four different sleeve lengths. 

My top is sewn in size XXS. The fabric is from Finnish designer PaaPii. It is a print called Pebbles and, in my opinion, it's just perfect for a piece of clothing meant for everyday wear. 

I really like the pattern and the top fits me well. (That is, especially the final version of the pattern. This top is sewn with the tester version and, thus, it's a bit snug.) I will definitely sew some more tops with this pattern in the future, and of course I must test also the dress option once I get the chance. Just need to get rid of this persistent flu first :/

You can take a look at Peek-A-Boo patterns here.

P.S. There is also a maternity option available with this pattern, in case that's what you're looking for.