keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Pitsiä arkeen

Pääsin vihdoin toteuttamaan pitkään suunnittelemani pitsicollegepaidat itselleni ja pikkuneidilleni. Olen halunnut tehdä meille molemmille arkikäyttöön soveltuvat rennot paidat, joissa kuitenkin on joku juju. Ja tässä nämä lopputulokset nyt sitten ovat.

Kokeilin ensi kertaa Allt om Handarbeten kaavoja ja olin tyytyväinen valintaani. Taaperon paita on tehty lehdestä 11/2014 löytyvällä Sweatshirt-kaavalla (kaava nro 122). Halusin hänen paidastaan raglanhihaisen, ja tuollaista kaavaa ei ole ennen tullut vastaan sopivassa koossa. Tästä mallista oli saatavilla koot 1-4 v, joista käytin pienintä eli yksivuotiaalle tarkoitettua kaavaa. Koko vastaa mielestäni senttikokoa 80, joten paidassa on vielä hieman kasvunvaraa. Tykkäsin kaavasta kyllä kovasti ja aion ehdottomasti käyttää sitä jatkossakin.




Oma paitani puolestaan on tehty Allt om Handarbeten lehdestä 10/2014 löytyvällä Sweatshirt-kaavalla (kaava nro 117). Pienin kaavan koko oli s, joten leikkasin paidan ilman saumanvaroja. Myös tämä kaava oli mieleeni ja päädyinkin tilaamaan lehden suoraan kotiin, jos kaavat olisivat mieleisiä myös jatkossakin.

Etsin täydellistä collegekangasta paitoja varten pitkään, mutta lopulta päädyin jälleen luottokankaaseeni, eli Jyväskylän kangaskaupan talvitrikooseen. Nämä paidat ovat sävyä vaalea meleerattu harmaa. Tilasin samalla myös vastaavanväristä resoria, mutta itse asiassa päädyin lopulta Metsolan vaalean graffitin väriseen resoriin, joka oli mielestäni itse asiassa paremman väristä ja napakamman tuntuista. Pitsi puolestaan on Eurokankaan palalaarista peräisin.

Paitojen ompelu oli yksinkertaista hommaa. Suosittelen kuitenkin ompelemaan pitsin kiinni etukappaleeseen ennen paidan kokoamista. Siten pitsin saa helpoiten suoraan ja kunnolla saumojen väliin. 

Paidoista tuli mielestäni kivan rennot, mutta kuitenkin samalla monikäyttöiset. Nämä pääsevät käyttöön heti :)


2 kommenttia:

  1. Aivan ihana idea tuo pitsi! Pitää painaakin mieleen:) Kauniit paidat!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Hannariina, olen itsekin kyllä aika ihastunut näihin :) Ei kun omia versioita kokeilemaan vain!

    VastaaPoista