keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Kid's clothes week -ompeluhaaste



Scroll down for English.

Päätin osallistua ensimmäistä kertaa Kid's clothes week -ompeluhaasteeseen, jossa tarkoituksena on ommella lapselle tunnin päivässä seitsemän päivän ajan. Tämänkertaisen haasteen ajanjaksona on kuluva viikko, eli 2-.8.2. Teemana puolestaan on tehdä vanhasta uutta, joka lisää haastetta tehtävään jonkin verran ja suunnitteluun saa varata enemmän aikaa kuin uudesta kankaasta ommeltaessa.

Lähdin haasteeseen mukaan täysin ilman ennakkovalmisteluja. Ensimmäinen tuntini haasteen parissa kului siis lähinnä suunnitteluun. Etsin ja vertailin tarkoitukseen sopivia kaavoja ja kartoitin kotoa löytyviä tuunauskäyttöön soveltuvia materiaaleja. Lopulta päädyin iskemään sakseni ihanaan vanhaan kukalliseen tyynyliinaan, joka tulisi nyt saamaan uuden elämän pikkuneidin mekkona.

Täydellisen kaavan löytyminen oli myöskin haastavaa. Lähes kaikki lehdissäni olevat kaavat nimittäin on tarkoitettu joustaville materiaaleille. Mekkotehdas-kirjassahan olisi useita ihania kaavoja, mutta ne ovat kaikki vielä auttamatta liian suuria meidän 68-senttiselle neidille. Kirjan kaavat alkavat siis vasta koosta 86/92. Pitkän selailun ja harkinnan jälkeen päädyin kuitenkin Mekkotehtaan Riine-kaavaan, jota vähän pienentelin sopivammaksi. Valitsin mekkoon hihamallin numero neljä, eli pienet perhoshihat.

Maanantain saldona oli siis lopulta valmiiksi leikatut mekkokappaleet. Tiistaina pääsinkin sitten ompeluhommiin. Ja miten ihanaa olikaan pitkästä aikaa ommella puuvillaa, varsinkin tuollaista kunnollista ja hyvää vanhaa kangasta. Siihenhän sai suoraa tikkiä aikaiseksi ihan ilman kiroilua ;) Tiistaina sainkin mekon hihoja lukuunottamatta jo valmiiksi. Keskiviikolle jäi siis ainoastaan hihojen ompelu ja kädenteiden huolittelu. Sitten olikin valmista!

Jätin mekon helman vuorittamatta ja yläosan vuorina käytin samaa tyynyliinakangasta. Lisäksi mekkoon tarvittiin kaksi nappia. Päädyin JoAnnista joskus ostamiini valkoisiin nappeihin, joissa on pientä kukkakuviota. Ne sopivat tämän kankaan kaveriksi paremmin kuin hyvin.

Seurasin ompeluohjetta kohtuullisen uskollisesti. Hihansuut huolittelin rullapäärmeellä ja joitakin ohjeen rimpsuja jätin laittamatta, mutta muuten mekko vastaa aika lailla ohjeistusta.

Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Mekkoon jäi kyllä kaavan pienentelystä huolimatta vielä rutkasti kasvunvaraa, vaikka pitää joustamattomasta kankaasta ommeltu mekko tietenkin reilua mallia ollakin. Mutta eiköhän tämä kesäksi käyttöön jo pääse.


Voit lukea lisää ompeluhaasteesta ja katsella muiden osallistujien tuotoksia täällä.

Ja kun kerran kansainvälistyminen aloitettiin, niin miksei sitten kunnolla :) Linkitin nimittäin tämän mekon myös StraightGrain-blogin Sew+Show -äänestykseen mukaan. Tuolla siis kerätään joka viikko kuvia ommeltuista vaatteista, joista blogin lukijat saavat klikkailla suosikkejaan. Käykäähän sielläkin siis katsomassa mitä maailmalla on saatu aikaan, ja miksei klikkailemassa minunkin mekkoani. Tässä linkki.

link party 200px


Welcome international visitors! This is my first time taking part in a sewing challenge called Kid's clothes week, so exciting. The theme for the challenge is upcycling, that is, creating something new and fabulous from old clothes or materials. I started my sewing challenge by transforming an old pillowcase into a summer dress for my little girl.

The pattern is from a Finnish book called Mekkotehdas, which has beautiful patterns for girls' dresses. The dress I sew is based on the pattern called Riine, and it is approximately size 74/80 cm. The dress is still a bit big for my daughter, but I'm sure it'll make a nice dress for the summer. 

I really like the result, the little dress is so cute and the cotton fabric was super easy to sew. Can't wait to make some more pretty dresses like this one!

You can read more about Kid's clothes week and see other participants' beautiful creations here.

I also posted this dress to Sew+Show link party hosted by the blog StraightGrain. People can link their sewings there and the most clicked ones will be listed every week. Here is a link to the Sew+Show.


2 kommenttia:

  1. Hauskasti tuolta KCW:n kautta löysin tänne :). Ihanan keväinen väri tuossa tekemässäsi mekossa!

    VastaaPoista
  2. Kiva kun löysit, tervetuloa :) Huomasinkin sinut listoilla, kun osallistujia katselin. Itsekin ihastuin kyllä lopputulokseen, paljon nätimpi mekkona kuin tyynyliinana ;)

    VastaaPoista