sunnuntai 9. elokuuta 2015

Savaway-perhosmekot

Rohkaisin itseni ja osallistuin ensimmäistä kertaa ompeluryhmämme perjantai-illan ompeluhaasteeseen. Tehtävänä oli taikoa ihmeitä kahden tunnin aikana tästä ihanasta Tyyne-Esterin perhostrikoosta.

Päätin, että noin metrin palasta kangasta on riitettävä sekä itselleni että lapselle, joten suunnitelmat oli laadittava sen mukaan. Harkitsin pitkään tekeväni neidille mekon ja itselleni t-paidan tai topin, jolloin kangas olisi riittänyt helposti. Perhoskuvio on kuitenkin niin iso, että mielestäni se pääsee parhaiten oikeuksiinsa juuri mekkomuodossa. Mekko se siis oli minunkin saatava.




Koska ompeluaikaa oli aika niukasti päätin pitäytyä tutuissa ja turvallisissa malleissa. Itselleni ompelin siis jälleen Onion 2035-kaavalla, joka istuu minulle hyvin ilman mitään muokkauksia. Yhdistin vain leikkuuvaiheessa etu-ja takakappaleiden ylä-ja alaosat, jotta keskelle mekkoa ei tullut puolikkaita perhosia. Lisäksi hieman pienensin kaula-aukkoa leikkuuvaiheessa. Mekko on tehty koossa xs. Kanttasin mekon Framilonilla ja ilmeisesti sitkeä harjoittelu on auttanut, sillä selvisin hommasta ilman purkamista.

Neidin mekko puolestaan on tehty Ottobren Autumn bouquet -kaavalla (lehti 4/2012, kaava nro 3). Kaava sinänsä on simppeli, mutta pitää sisällään paljon rypytyksiä ja näpräystä, joka asetti ompeluun omat haasteensa, koska käytössä oleva aika oli rajattu. Jätinkin tästä tunikamekosta etumuksen rusetin pois. Muuten tein rypytykset sun muut kuuliaisesti. Etumuksen rypytys on tehty alalankakuminauhan avulla ja hihat pääntie puolestaan on rypytetty Framilonilla. Kanttasin tunikan pääntien ja hihansuut luonnonvalkoisella Stoff och Stilin resorilla.




Tunikamekko on kokoa 80 cm ja vielä aika reilu neidille. Tämä onkin varmaan ensi kesän vaatteita ja hyvä niin, sillä tälle loppukesälle mekkoja kyllä piisaa jo entuudestaan. Ja onhan tämä ihan kiva vaikka legginsien ja aluspaidan kanssa kylmemmilläkin keleillä.

Violetti ei lukeudu lempiväreihini ja tätä kangasta en varmaan ilman haastetta olisi hommannut. Nyt kun sitä tässä on pyöritellyt on kuitenkin pakko todeta, että onhan tuo nyt kuitenkin älyttömän söpö ja harmaa pohjaväri miellyttää erityisesti silmää.

Kiva haaste ja lopputulokseen olen kyllä tyytyväinen. Taidanpa uskaltautua mukaan haasteompeluksiin tulevaisuudessakin :)


4 kommenttia:

  1. Kauniit samistelumekot! ♡♡ Voi, olisinpa osallistunut tuohon veiviin, mutten pystynyt. Niin arvasin että joko perhosia tai korentoja luvassa!

    VastaaPoista
  2. Kauniit samistelumekot! ♡♡ Voi, olisinpa osallistunut tuohon veiviin, mutten pystynyt. Niin arvasin että joko perhosia tai korentoja luvassa!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kovasti Kätsä ja Satu! Itseä vähän hirvitti osallistua, koska olin varma, että luvassa on jotain mielestäni inhokkikangasta. Tai vaihtoehtoisesti poikakuosia, jolle ei oikein käyttäjää löydy lähipiiristä. Mutta nää perhoset on kyllä aika ihanat :)

    VastaaPoista