lauantai 29. elokuuta 2015

Ratsu pikkuneidille - Horse for my little one

Scroll down for a brief summary in English

Meidän pieni ponityttö on vielä hieman liian lyhyt keinuhevosensa kyytiin. Koska joka ponifanilla on tietenkin oltava ratsu, oli puute korjattava pikaisesti. Ompelin tytölle siis pehmoisen ratsun, jonka kanssa voi painia rauhassa ilman, että jonkun tarvitsee vahtia silmä kovana vieressä.




Hepan kaava löytyi Allt om Handarbeten numerosta 4/2015 (kaava nro 131). Kangas puolestaan on ruskeaa velouria, joka löytyi edukkaasti Jätti-Rätistä. Samaiselta reissulta ostin myös tekonahkanauhaa suitsia varten sekä vanua hevosen pään täytteeksi. Satulan farkunomainen tikkikangas on peräisin kesäiseltä Tanskan reissulta, jolloin se tarttui mukaan Stoff 2000:n liikkeestä. Sen varalle minulla on itse asiassa aivan  muita suunnitelmia, mutta kankaasta liikeni onneksi hieman myös tähän tarpeeseen. Lisäksi hevonen vaati tietenkin melkoisen määrän täytettä. Siihen tarkoitukseen käytin styrox-kuulia, jotka tilasin on24.fi:stä. Kuulat olivat edullisia, mutta pakko mainita, että niiden kotiutuminen kesti kolmatta viikkoa.

Silmät on aplikoitu ja suu ommeltu käsin villalangalla, jotta se erottuisi kankaasta. Silmissä käytin Jyväskylän kangaskaupan talvitrikoota, jota minulla oli sekä mustana että valkoisena valmiina kaapissa. Joustamaton materiaali, esimerkiksi askarteluhuopa, olisi toki ollut tähän tarkoitukseen käytännöllisempää, mutta en viitsinyt sitä tähän tarkoitukseen erikseen hankkia.




Hevosen häntä ja harja on tehty matonkuteesta ja kiinnitetty valmiiseen hevoseen käsin. Tämä matonkude on itse asiassa mummoni aikoinaan leikkaamaa, niitä minulla onkin iso varasto odottamassa käyttöön pääsyä. Ihana ajatus, että mummon kädenjälki seuraa lapsen leikeissä mukana. Eipä kyllä tiennyt mummo, mihin matonkuteet lopulta päätyisivät :)

Noudatin ompelussa lehden ohjetta aika summittaisesti ja otin monessa kohtaa taiteellisia vapauksia. Tämä yksilö nimittäin on esimerkiksi sekä suitsittavissa että satuloitavissa :) Vielä nämä ominaisuudet tosin ovat puolitoistavuotiaalle aika turhia, mutta ehkä niistä joskus on vielä iloa. Sekä suitset että satula on kiinnitetty tarranauhoilla, joten niitä on helppo irroittaa ja laittaa takaisin.

P.S. Muistathan käydä osallistumassa blogini arvontaan täällä :)




My little girl is a big fan of horses, so I decided to sew a stuffed version for her to play with. The pattern is from Allt om Handarbete magazin (4/2015, pattern no 131). It took a while to finish this one, but it was definitely worth the time and effort, since the little lady loves her horse!


P.S. Remember to participate into my blog's raffle here :)



5 kommenttia:

  1. Hieno!! Se toinen heppakangas muuten odottaa yhä meillä, tuon sitten laneille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, muistan kyllä sen ja kiva, jos viitsit tuoda. Se ei olisi tähän riittänyt, mutta sille on toisia suunnitelmia ;)

      Poista