lauantai 27. kesäkuuta 2015

Onion 2035 kesäasussa

Testasin aiemmin monen kehumaa Onion 2035 -kaavaa ja tykästyin itsekin siihen. Aiempi kokeiluni löytyy täältä. Kesämekkoja suunnitellessa mieleen palasi tuo näppärä kaava, joten päätin kokeilla sen toteuttamista myös kesäversiona. 





Tämän mekon kangas on Jyväskylän kangaskaupan omaa raitakangasta. Tykästyin itse asiassa kankaan laatuun kovasti, sopivan napakkaa ja paksua trikoota, josta ei päivä paista läpi. Oivallista mekkokangasta siis :)

Tein mekon koossa xs. Kaavaa en juurikaan muokkaillut, ainoastaan yhdistin kaavan etu- ja takakappaleet yksiosaisiksi ja jätin hihat pois. Myös pääntien huolittelun tein hieman oman mieleni mukaan, jotta sain siitä edes suunnilleen silmää miellyttävän.

Käänsin hihansuut Framilonin avulla. Tämä työvaihe aiheuttikin itse asiassa sen, että mekko joutui telakalle viikkokausiksi, ennen kuin taas keräsin kärsivällisyyteni ja viimeistelin sen. Hihansuut nimittäin eivät sitten mitenkään tahtoneet olla samaa paria, siis yhtä kireitä ja samansuuruisia. Ja käänteen sekä Framilonin purkaminen on kyllä aika vihonviimeistä hommaa. Mutta onpahan sekin pikkuviilaus nyt tehtynä ja mekko valmiina. Onneksi kesää ei edelleenkään ole näköpiirissä, joten en ainakaan myöhästynyt mekkoineni kesän helteistä ;)


2 kommenttia:

  1. Kiitos kovasti Hannariina! Tämä on tällainen perusmekkonen, mutta kiva arkikäytössä :)

    VastaaPoista