lauantai 12. syyskuuta 2015

Heppamekko uuteen kotiin

Blogin synttärijuhlien merkeissä arvottu mekko on nyt löytänyt uuteen kotiinsa ekaluokkalaista tyttöä ilahduttamaan. Sain hänen äidiltään kokotoiveen lisäksi myös hieman vinkkiä siitä, mistä tyttö saattaisi pitää. Toiveena oli yksivärinen mekko, jota olisi helppo yhdistellä muiden vaatteiden kanssa. Tyttö kuulemma pitää muun muassa hevosista, joten tämä mekko syntyi näiden vinkkien pohjalta.




Mekko on ommeltu Noshin mintunvärisestä farkkucollegesta. Kaava-apuna käytin Ottobren lehdestä 1/2015 löytyvää peplum-paitaa. Pitää kyllä sanoa, että kaava on suosionsa veroinen, sillä tässä peplumissa helma ja yläosa todella yhdistyvät vaivattomasti ja siististi, toisin kuin eräässä aiemmin ompelemassani peplum-kaavassa.

Mekon pituus on kokoa 128 cm ja leveys kokoa 116 cm. Mekkopituuden saavuttamiseksi lisäsin helmaan pituutta n. 15 cm. Päätin toteuttaa mekon hihattomana, joten sen kanssa on helppo yhdistellä erilaisia paitoja kelien mukaan. Lisäksi neidin kasvaessa mekkoa voi mallinsa vuoksi halutessaan helposti vielä käyttää tunikana.






Mekko on malliltaan simppeli, joten toin siihen hieman lisämaustetta yksityiskohdilla. Mekon etumustaa koristaa iso kangastusseilla toteutettu heppakuvio. Lisäksi kokeilin pääntien ja hihansuiden huolitteluun tekniikkaa, jossa käänne tuleekin perinteisen nurjan puolen sijaan oikealle. Siten sain farkkucollegekankaan nättiä nurjaa puolta myös hieman esiin. Tikkaukset on tehty vaaleanpunaisella langalla ja siksak-ompeleella.

Olipa jännää ommella mekko ventovieraalle ja yrittää pohtia, että mistä saaja saattaisi pitää. Toivottavasti osui edes sinnepäin :)








4 kommenttia:

  1. Kiitos mekosta! Se on aivan toiveiden mukainen, sekä tyttö että äiti tykkäävät. :) Sitä on jo ehditty pitää ja nyt se pitäisikin laittaa pesuun, että neiti saa pukea sen huomenna kouluun.

    VastaaPoista