torstai 17. syyskuuta 2015

Pattern testing for Heidi & Finn: Pumpkin Spice

Scroll down for English

Julkaisin hetki sitten kokemuksiani kanadalaissuunnittelija Heidi & Finnin Cocoon Dress -mekon kaavatestauksesta täällä. Ilmeisesti suunnittelija oli tyytyväinen testausompeluksiini ja antamaani palautteeseen, sillä sain heti mahdollisuuden testata myös toista kaavaa hänelle. Tällä kertaa vuorossa oli mekko nimeltä Pumpkin Spice. 




Kaavassa on vaihtoehdot sekä tunika- että mekkopituiselle versiolle. Lisäksi hihan toteuttamiseen on kolme eri vaihtoehtoa: lyhyt hiha, 3/4-mittainen hiha, sekä pitkä röyhelöhiha. Kaava on saatavilla koossa 12 kk - 12 v.

Pumpkin Spice on tarkoitettu joustamattomalle kankaalle ja sopii mielestäni parhaiten melko ohuille materiaaleille, sillä miehusta ja hihat ovat vuoritetut. Helmaosassa toki voi halutessaan käyttää myös hieman paksumpaa kangasta. 




Ompelin kaavalla kaksi eri vaatetta, sekä tunika- että mekkopituisen luomuksen. Molemmat on toteutettu koossa 12kk. Koot ovat aika reiluja ja sanoisinkin, että tämä yksivuotiaan koko vastaa senttikoossa kokoa 80/86 cm.

Tunikaversioni on tehty Marimekon punaisesta unikkokankaasta, jota minulla oli pala kaapin uumenissa. Vuori on punaista vuorikangasta ja valkoiset napit ovat peräisin Jo-Annista.

Tunikan ompelu sujui muuten ihan kivasti, mutta tietenkin ompelin hihansuun pussiin, eikä hihaa saanut enää käännettyä. Tuo vaatekappale on nimittäin sen verran pieni, että aivot eivät meinanneet riittää tehtävään sitten mitenkään. Onneksi ompelin tätä laneilla  ja sain apua viisaammalta, joten lopulta hihatkin kääntyivät mallikkaasti. Tunika on näppärä käyttövaate vaikka farkkujen kanssa ja tietenkin viileämmillä keleillä alle voi hyvin laittaa vaikka bodyn, joten tunika ei jää vain kesävaatteeksi.



 




Ompelin myös mekkopituisen ja pitkähihaisen version Pumpkin Spicesta. Pitkähihaiseen versioon tuli testauksen vuoksi liittää hiharöyhelöt, jotka eivät oikein miellytä silmääni. Lisäksi ne ovat mielestäni äärimmäisen epäkätevät yksivuotiaan vaatteessa. Vai voitko kuvitella, että ne pysyisivät suunnilleen siisteinä ja kuivina päivän menossa? Niin, en minäkään. Siispä ratkaisin haasteen tekemällä pitkähihaisesta mekostani yöpaidan, koska yöllä röyhelöistä nyt ei ole juuri haittaa.






Yöpaitani kankaaksi valitsin PaaPiin persikanvärisen Siiri ja Myyry -trikoon. Kangas sopikin tähän tarkoitukseen sekä tyyliltään että materiaaliltaan vallan mainiosti. Molemmat testiompelukankaani ovat siis suomalaista alkuperää, kuten viime kerrallakin kaavoja testatessani. Siten voin toivottavasti omalla panoksellani hieman viedä suomalaista designia ulkomaisten käsityöharrastajien tietoisuuteen.

Pumpkin Spice on mielestäni kiva ja monipuolinen kaava, jossa on siis mukana myös kuvalliset ompeluohjeet, joten kokemattomampikin ompelija onnistuu tämän parissa varmasti. Tämän ja muutkin Heidi & Finnin kaavat löydät täältä. Pumpkin Spice tulee myyntiin myöhemmin tänään.




I blogged here about my pattern testing experience for Heidi & Finn a while ago. Apparently I did a decent job in testing the Cocoon Dress, since I got the chance to test also her latest pattern called Pumpkin Spice.

The pattern offers different options for the length as well for the sleeves. I tried both the tunic and dress length, as well as short- and long-sleeved versions. Both of them are in size 12M.

The red fabric for the tunic version is from Marimekko and the dress fabric is from PaaPii, both Finnish companies. My dress version is actually a nightgown, since I couldn't get past the idea of sleeve ruffles being impractical for a one-year old. The little miss does love them and apparently the nightgown is very good for dancing purposes. Let's hope that it works for sleeping as well ;)

This, as well as other Heidi & Finn patterns can be purchased here.Pumpkin Spice will be released later today.

* Pattern received from Heidi & Finn.



2 kommenttia:

  1. Vaikka mekot ovatkin hienoja niin mulla kiinnostaisi tietää että missä nämä kuvat on otettu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat on otettu Vanhan Vaasan raunioilla (viime viikonloppuna, kun vielä aurinko paistoi...) :)

      Poista